Jokainen on varmasti kokenut omalla
kohdallaan, kuinka joissain tilanteissa huolet, pelot, surut tai
ahdistukset vaikeuttavat nukkumista, lisäävät väsymystä ja sitä kautta
huolta päivittäisten asioiden hoitamisesta. Toiset reagoivat näissä
tilanteissa herkästi somaattisesti: tulee ihottumaa, päänsärkyjä,
mahakipuja, selkävaivoja ja muita kremppoja, jotka parhaassa tapauksessa
menevät ohi stressin lauettua. Joskus tila kuitenkin pääsee
pitkittymään, ja oire saattaa heijastua esimerkiksi ruokahaluun tai
liikuntakykyyn. Tällöin yksi asia vaikuttaa toiseen, tämä kolmanteen ja
niin edelleen, ja loppusummana on oireiden paheneminen ja lisääntyminen.
Jos esimerkiksi asiakkaan selkäkipujen
taustalla on ihmissuhde- tai työpaikkakriisin aiheuttama epätoivo, hän
voi käydä vuosikausia fysioterapiassa ja hierojalla niin, että selkä
lievittyy hetkeksi, mutta seuraava kriisivaihe tuo kivut taas takaisin.
Kun sen sijaan selän hoidon lisäksi pureudutaan myös taustalla olevaan
ahdistukseen vaikkapa taideterapian tai psykologisen vyöhyketerapian
keinoin, päästään hoidoissa paljon pitemmälle. Usein somaattiset kivut
lievenevät, kun asiakas oppii yhdistämään tunne- ja kehoreaktiot
toisiinsa. Terapeutin toive onkin, ettei asiakkaan tarvitsisi tulla pian
uudestaan, vaan hän voisi arjessaan olla oma hoitajansa ja pitää yllä
terveyttään itselleen parhaiten sopivin keinoin.
Mitä Sentiren hoidot eivät ole? Ihmisen
tunne- ja ajatuspuolen huomioivat kokonaisvaltaiset kehohoidot eivät ole
poppakonsteja tai nopea oikotie onneen. Kehossa ei ole maagisia
pisteitä, joita painelemalla ongelmat haihtuvat – siitäkin huolimatta,
että esimerkiksi vyöhykeratahieronta rentouttaa jännittyneitä lihaksia,
parantaa verenkiertoa ja saattaa siten helpottaa vaikkapa päänsärkyä.
Niin kauan kuin hartiajännityksen syyhyn ei puututa, se aiheuttaa
harmia, ja kroonistuneessa tilassa fysiologisia muutoksia on ehtinyt
tapahtua jo niin monella tasolla, että keho pitää itse yllä epätervettä
tilaansa.
Sentiren hoidot eivät missään tapauksessa ole vaihtoehto lääkärin hoidolle. Vakavat sairaudet kuuluvat ehdottomasti yleisterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon piiriin, ja vain lääkäri saa tehdä diagnoosin, määrätä lääkkeitä ja päättää lääkehoidon lopettamisesta. On kuitenkin tavattomasti pikkuvaivoja, joista yleislääkärikäynnillä todetaan, etteivät ne vaadi muuta hoitoa kuin särkylääkettä, ja oireita jäädään seuraamaan. Lääkärillä ei ole mahdollisuutta selvittää potilaan elämäntilannetta, vaan hän diagnosoi vaivan ja sulkee pois mahdolliset vakavan sairauden epäilyt.
Hyvässä hoitotilanteessa tarvitaan
aikaa, eikä kiireen tunnetta saa tulla kummallekaan osapuolelle.
Ensimmäisellä käynnillä ehditään paitsi kartoittaa sekä kehon akuutti
tila että asiakkaan elämäntilanteen kuormittavat tekijät, myös
suunnitella ja aloittaa sopiva hoito.
Onnistunut hoitotilanne edellyttää
ehdotonta luottamusta, ja terveydenhuollon ammattilaisten tulee
noudattaa vaitiolovelvollisuutta. Oman elämäntilanteen purkaminen
tapahtuu aina täysin asiakkaan ehdoilla – kaikkea ei tarvitse avata
terapeutille, vaan riittää että itse tiedostaa asioiden väliset
yhteydet.
Oman tilanteen muuttaminen edellyttää
sitä, että tiedostaa ja hyväksyy tilanteen sellaisena kuin se on.
Kehossa olevaa vaivaa, tunteissa tapahtuvaa myllerrystä ja mielessä
olevia ajatuksia ei voi ulkoistaa paketiksi, jonka terapeutti hoitaa
asiakkaan odotellessa. Oivallus asioiden välisestä yhteydestä lähtee
aina asiakkaasta itsestään, terapeutti ei voi – eikä saa! – ajatella
asiakkaan puolesta. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija, eikä
kenelläkään toisella ole oikeutta sanoa, miten joku mieltää tai kokee
itseensä vaikuttavat asiat. Terapeutin tehtävä on auttaa tilanteen
kartoittamisessa, tarjota ulkopuolista näkökulmaa, mahdollisia
vaihtoehtoja, joista asiakas tunnistaa ne, jotka ovat hänelle
ajankohtaisia sekä erottaa ne, jotka eivät häntä koske.
Aina ei ole ihan helppoa hyväksyä sitä,
ettei oma kroppa olekaan itsensä huoltava automaatti, vaan että se
reagoi samoihin asioihin, joihin ajatuksemme ja tunteemmekin reagoivat.
Tilanteessa on kuitenkin mahdollisuus tehdä valinta: jatkaako vanhaan
tuttuun tapaan, vai hyväksyäkö asiantila ja etsiä keino vaikuttaa
siihen.
